Tervetuloa Tarton yliopiston historiasta kertovaan museoon! Täällä
voi tutustua paikallisen yliopistoelämän eri puoliin aina tieteellisistä
saavutuksista opiskelijaelämän arkeen ja juhlaan. Museokierroksella
selviävät Tarton yliopiston kirjavat ja kiehtovat vaiheet aikojen
saatossa: kuinka alunperin ruotsalainen yliopisto muovaantui saksalaisen
ja venäläisen kauden jälkeen lopulta Viron korkeimmaksi kansalliseksi
opinahjoksi.
Tarton yliopiston historiallinen museo perustettiin vuonna 1976, jolloin
se oli lajissaan ensimmäisiä koko Pohjois-Euroopassa. Nykyisissä
tiloissa avattiin ensimmäinen perusnäyttely 1982 kun Tarton yliopisto
vietti perustamisensa 350-vuotisjuhlia. Näytteillepanoa uudistettiin
merkittävästi 1989, jolloin tuli kuluneeksi 70 vuotta virolaiskansallisen
Tarton yliopiston avajaisista. Vuonna 1996 museo viettää 20-vuotisjuhliansa,
joiden yhteydessä avataan jälleen kerran uudistettu perusnäyttely.
Yliopistonmuseo sijaitsee Tarton
keskiaikaisessa tuomiokirkossa, joka on ollut koko Pohjois-Liivinmaan suurin
sakraalirakennus. Kirkon raunioituminen alkoi jo 1500-luvun sotien melskeissä,
jolloin rakennusta ei enää käytetty uskonnollisiin tarkoituksiin.
Aivan 1800-luvun alussa raunioiden kuoriosa kunnostettiin Tarton yliopiston
kirjastoksi. Näissä tiloissa yliopiston kirjasto toimi aina 1980-luvun
alkuun, jolloin Yliopiston-museo tuli sen tilalle vanhojen holvien haltijaksi.
Kuoriosan peruskorjaus ja restaurointi valmistui 1988.
Yliopistonmuseon viimeistelty ja tyylikäs historiallinen interiööri tarjoaa kauniit puitteet niin museon kokoelmille kuin myös monenlaisille tilaisuuksille, joita museon suojissa pidetään paljon. Museon tiloihin kuuluu näet neljän näyttelysalin lisäksi suuri juhlasali parvineen ja pienempi konferenssisali. Tulevaisuuden tavoitteena on kirkon raunioituneen osan konservoiminen ja ehkäpä restau-roiminenkin.
Museokierros alkaa ylhäältä viidennestä kerroksesta
ja etenee alaspäin. Ensimmäinen sali kertoo 1600-luvun
Tarton yliopiston ruotsalaisesta periodista. Ruotsin kuningas Kustaa II
Aadolf perusti Tarton yliopiston 1632. Turun akatemia perustettiin kahdeksan
vuotta myöhemmin, ja molempien yliopistojen synty liittyy näin
ollen samaan suurvallan sivistyselämän organisointipyrkimykseen.
Ruotsalainen, mutta latinankielinen, yliopisto saattoi toimia vain katkonaisesti
jatkuvien sotien vuoksi, ja 1710 se lopetti Pärnuun siirrettynä
kokonaan toimintansa venäläisten joukkojen vallattua Viron. Ensimmäisen
salin näyttelyesineet ovat suureksi osaksi kopioita.
Tarton yliopisto aloitti uudelleen toimintansa miltei sadan vuoden
tauon jälkeen vuonna 1802. Keisarillinen yliopisto oli saksankielinen
vuoteen 1889 asti, jolloin se venäläistettiin. Tarton yliopiston
venäläinen periodi kesti aina vuoteen 1918 asti. Toinen näyttelytila,
ns. Morgensternin sali, kertoo pääasiassa 1800-luvun Tarton
ylioppilaselämästä, johon kuuluivat eroittamattomasti saksalaisperäiset
korporaatiotavat. Mielenkiintoisia ovat myös tuomiokirkon raunioiden
pienoismallit. Lisäksi saliin on sijoitettu museon kirjakokoelmia ja
vaihtuvia näyttelyitä.
Kolmas näyttelysali keskittyy 1800-luvun yliopiston tieteellisten
saavutusten esittelyyn. Viime vuosisadalla Tarton yliopisto oli kukoistava
tiedekeskus, välittäjä lännen ja idän välillä.
Etenkin lääketiede ja luonnontieteet saavuttivat kansainvälisestikin
tarkasteltuna korkean tason.
Neljäs ja viimeinen näyttelysali esittelee Tarton yliopiston vaiheita virolais-kansallisen yliopiston avaamisesta vuodesta 1919 lähtien nykypäiviin saakka. Osansa saavat niin vironkielisen yliopiston organisoiminen ja maailmansotien välisen ajan noususuhdanne kuin myös neuvostomiehityksen mukanaan tuomat vaikeudet. Lisäksi tässäkin salissa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä.
| Tarton yliopiston historiallinen museo | Osoite: Lossi 25, 51003 Tartu, Eesti |
| Avoinna ke-su klo.10.00-17.00 | |
| Puh. johtaja: 375 675, | |
| lipunmyynti: 375 674, | |
| suomenkielisten kierrosten tilaus: 375 677. |
Sivuja viimeksi muutettu: June 6, 2001. Design: Margit Tombak. Webmaster: T. Pung